Haarlankatu 4 A
33230 Tampere
010 281 4350
info@idid.fi
Infonäyttöjen avulla voi viestiä oikea-aikaisesti ja jakaa sisällöltään relevanttia, arkea helpottavaa tietoa eri sidosryhmille nopeasti ja vaivattomasti. Infonäyttöviestinnän tehokkuuteen tarttunut Nokian kaupunki on hyödyntänyt infonäyttöjä laajasti eri yksiköissään jo vuodesta 2015, jolloin Harjuniityn koulussa siirryttiin digitaaliseen viestintään.
Koulun kokemusten perusteella iDiDin käyttö on sittemmin laajentunut mm. varhaiskasvatukseen, kaupunkikehityspalveluihin, kotihoitoon, uimahalliin sekä kaupungin uuteen kulttuuri- ja kirjastotalo Virtaan. Eri yksiköiden viestintätarpeet vaihtelevat sisäisestä viestinnästä henkilökunta- ja asiakasviestintään. Päämääränä on kuitenkin aina ajantasaisen tiedonkulun takaaminen halutuille kohderyhmille.
Pitkään infonäyttöjärjestelmiä käyttänyt luokanopettaja Pekka Voltti Koskenmäen koululta on ollut alusta asti tyytyväinen iDiDiin.
– Meillä oli ennen iDiDia käytössä toinen, erittäin kankea järjestelmä. iDiDin käyttö sitä vastoin on ollut naurettavan helppoa!
Noin 450 oppilaan koulun viisi näyttöä palvelevat koulun yleisissä tiloissa sekä opettajainhuoneessa jakaen lähinnä koulun sisäiseen viestintään liittyvää infoa.
– Meillä valtaosa infonäyttöjen sisällöstä koostuu erilaisista kouluun liittyvistä jutuista, lounaslistoista, bussiaikatauluista sekä tällä hetkellä ajankohtaisesta THL:n koronatietoiskusta, toteaa Pekka.
Nokian kaupungin henkilöstölle suunnattua sisältöä esittäviä näyttöjä löytyy parikymmentä useista eri yksiköistä. Osa jaettavasta tiedosta, kuten ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet, tuodaan näytöille SharePoint-integraation avulla suoraan kaupungin intranetistä. Liikkuvan työnkuvan takia kotihoidon henkilöstöllä on käytössään myös iDiD Portable, jonka avulla infonäyttösisällöt ovat luettavissa omalta älylaitteelta, milloin vain, mistä vain.
Henkilökuntaviestintään lisätehoa ovat infonäyttöviestinnällä saaneet myös Alhoniityn ja Tyttölän varhaiskasvatusyksiköt, joissa lapsia on yhteensä noin 150 ja henkilöstöä noin 30. Yksiköt sijaitsevat parin kilometrin päässä toisistaan, joten infonäytöt ovat arvokas apu päiväkotien henkilökunnan tavoittamisessa ja yhteishengen luomisessa.
Näyttöjen sisällöistä vastaava varhaiskasvatusyksikönjohtaja Henna Heikkilä kertoo iDiDin käytöstä seuraavasti:
– Olemme käyttäneet iDiDia noin vuoden. Sen käyttö on ollut mukavaa, mielekästä ja suhteellisen helppoa. Sisällöt koostuvat meillä pääasiassa ajankohtaisista asioista, kuten kokousten tai koulutuksien ajankohdista, Ylen uutisista, säätiedoista ja THL:n koronaohjeistuksista.
Myös näyttöjen hyödyntäminen työyhteisön hengenluojana on huomioitu.
Laitan joukkoon piristykseksi myös kevyempää aineistoa kuten mietelauseita, runoja ja reseptejä. Näillä ajattelen olevan myönteistä vaikutusta työhyvinvointiin sekä työilmapiiriin. Huomioin myös erilaiset juhlapyhät kuten joulun, ystävänpäivän, jne. Tänä talvena hilpeyttä henkilössä herätti pukeudu hääpukuun -päivä, tuumaa Henna.
Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa tarve nopeaan ja kätevään viestimiseen, tiedottamiseen ja markkinointiin tiedostettiin hyvissä ajoin. iDiD otettiin Virrassa käyttöön heti kun talo avattiin kesällä 2020.
Talon seitsemän näyttöä esittävät monipuolista sisältöä aukioloajoista kirjavinkkauksiin ja koronarajoituksiin sekä markkinoivat eri näyttelyitä, tapahtumia ja luentoja.
– iDiDin käyttö on todella helppoa. Uuden sisällön luominen onnistuu näppärästi ja ajastaminen luontevasti. Näinä alati muuttuvien koronarajoitusten aikana arvostan sisällön sujuvaa ja nopeaa päivitysmahdollisuutta. Lisäksi pidän siitä, että voin luoda itse toisessa julkaisuohjelmassa valmiita pohjia, jotka voin tuoda jpg- tai pdf-muodossa iDiDiin ja lisätä siellä vaihtuvia elementtejä tarpeen mukaan.
iDiD järjestelmän helppokäyttöisyyden lisäksi käyttäjät ovat yksimielisiä iDiDin tarjoamasta käyttäjätuesta, joka saa kiitosta ripeydestä ja ystävällisestä palvelusta.
”Tarve tuelle on ollut vähäistä, eikä kertaakaan ole ollut ongelmia näyttöjen kanssa. Sisällön tuottaminen iDiDilla on ongelmatonta. Olen kerran kääntynyt tuen puoleen fonttiasiassa ja silloinkin palvelu oli sujuvaa”, summaa Lars.
Yhteinen, vanha mielipide käyttäjiltä löytyy myös tiedusteltaessa suosittelisivatko he iDiDia muille.
– Suosittelisin heleposti! sanoo Pekka ja Henna komppaa: ”Ehdottomasti!”. Eikä Larskaan ole kovin eri linjoilla vastatessaan.
– Ehdottomasti suosittelen. Erittäin toimiva ja helppokäyttöinen kaikkeen viestintään.
iDiD järjestelmän helppokäyttöisyyden lisäksi käyttäjät ovat yksimielisiä iDiDin tarjoamasta käyttäjätuesta, joka saa kiitosta ripeydestä ja ystävällisestä palvelusta.
Infonäytöt ovat näppärä tapa viestiä ajankohtaisista asioista ja tulevista tapahtumista niin oppilaille kuin opettajillekin.
Yksi merkittävimmistä integraatioiden eduista on manuaalisen työn väheneminen ja sitä kautta prosessien tehostuminen. Infonäytöt auttavat tekemään eri lähteistä tuotavan tiedon näkyväksi ja visuaalisesti virtaviivaiseksi.
Moderneista O365:n SharePoint -sivustoista voidaan integraation avulla tuoda infonäytöille mm.
Nokian kaupunki hyödyntää viestinnässään SharePoint-integraatiota.
Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virran kirjastovirkailija Lars Salo iloitsee iDiDin monipuolisuudesta, jossa vain mielikuvistus on rajana. ”Mahdollisuuksia on monia, jopa valokuvanäyttely onnistuu iDiDin kautta”.
Nokian uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta tiedottaa ajankohtaisia asioita ja markkinoi tulevia tapahtumia infonäyttöjen kautta.
Tutustu myös muihin toteutuksiimme TÄSTÄ
- Suomen suurin laboratorioalan yritys
- Työturvallisuutta näytöllä
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
- Ammattitaitoista infonäyttöviestintää
Haarlankatu 4 A
33230 Tampere
010 281 4350
info@idid.fi
Maksuton 20 minuutin demo tarjoaa kattavan tietopaketin infonäytöistä, niiden eduista sekä iDiD-infonäyttöjärjestelmän esittelyn.