"Asiakas pitää saada ymmärtämään, mitä hän ostaa" - T. Renlund, Dustin
Teijo Renlund on ollut IT-alalla koko aikuisikänsä, alkuun tekniikan puolella, sitten myynnissä. Nyt hän vastaa Dustinilla julkisen sektorin asiakkuuksista Päijät-Hämeessä, sekä Etelä- ja Itä-Suomessa. 20 vuoden kokemus alalta näkyy tavassa, jolla hän puhuu asiakkaistaan: ei asiakastileinä, vaan yhteistyökumppaneina, joiden haasteita hän pääsee ratkomaan.
Tekniikasta myyntiin – ja parempi niin
Teijon taival Dustinilla alkoi teknisemmässä roolissa konesali- ja PC-puolella. Kuutisen vuotta sitten hän siirtyi myynnin puolelle. Muutos osoittautui yhdeksi uran suurimmaksi käännekohdaksi.
”Se oli ihan kuin olisi tullut uuteen paikkaan töihin. Kaikki muuttui, vaikka talo säilyi samana.”
Tekninen tausta ei silti mennyt hukkaan. Päinvastoin. Sen pohjalta Teijolla on kyky ymmärtää sekä asiakkaan että ratkaisun reunaehdot. Kun asiakas esittää kysymyksen, Teijo tietää mistä on kyse. Ja jos vastaus on ei, hän osaa selittää myös miksi.
Motivaatio löytyy asiakkaan tyytyväisyydestä
Kysyttäessä työn parasta puolta Teijo ei epäröi: se on hetki, kun asiakas kokee saaneensa jotain arvokasta.
”Minua motivoi se, että löydetään asiakkaalle ne varmasti juuri heille oikeat ratkaisut. Se tunne, että olen tuonut heille lisäarvoa.”
Julkisen sektorin asiakkaat ovat Teijolle tuttuja ja erityisiä. Heillä on omat prosessinsa ja päätöksentekorakenteensa, mutta myös aito halu kehittää palvelujaan. Teijo arvostaa sitä, että saa olla mukana siinä kehityksessä.
Minua motivoi se, että löydetään asiakkaalle ne varmasti juuri heille oikeat ratkaisut. Se tunne, että olen tuonut heille lisäarvoa.
Koronavuodet muuttivat pelisäännöt
Teijo nostaa pandemian yhdeksi merkittävimmistä muutoksista asiakastarpeiden kehittymisessä. Etäkokoukset ja Teams-pohjaiset ratkaisut siirtyivät nopealla aikataululla käyttöön ja jäivät.
”Ihmiset pakotettiin käyttämään etäpalaveriratkaisuja, ja sen myötä tarve niihin liittyvälle tekniikalle kasvoi merkittävästi.”
Infonäyttöjen ja esitystekniikan kysyntä on kasvanut samaa tahtia. Digitalisaatio etenee, se on Teijon mukaan selvää. Tärkeintä on huomioida, millä laitteilla ja millä tavoin tarpeisiin vastataan vuosienkin päästä.
Onnistuminen syntyy yhteisessä ymmärryksessä
Suurin yksittäinen riskitekijä isoissa hankinnoissa Teijon mukaan on väärinkäsitys. Tilanne, jossa kumpikin osapuoli luulee puhuneensa samasta asiasta, mutta käyttöönottovaiheessa käykin ilmi, että näin ei asia ollut.
”Onnistumisen edellytys on se, että asiakas saadaan ymmärtämään, mitä hän on ostamassa. Näin käyttöönottovaiheessa ei tule yllätystä - että tällä ei voikaan tehdä tätä.” Siksi Teijo panostaa myyntivaiheessa erityisesti siihen, että odotukset ja todellisuus kohtaavat ennen kuin lasku on maksettu.
Case Sibeliustalo: kohti modernia infonäyttöviestintää
Mieleenpainuvin iDiD-projekti Teijolle on ollut Lahden Sibeliustalo (Eventum Lahti Oy). Lähtötilanne ennen iDiDia oli tuttu: hankalasti käytettävä järjestelmä, muutama näyttö ja lähes staattiset sisällöt.
iDiDin käyttöönotto muutti tilanteen konkreettisesti. Käytettävyys nousi uudelle tasolle ja ennen kaikkea mahdollisti erilaisten näyttöpintojen hyödyntämisen. Infonäyttösisältöä pystytään nyt muokkaamaan ja kohdentamaan tilanteen mukaan kaikille Sibeliustalon lähes neljällekymmenelle näytölle.
Projektin onnistumisessa Teijo kiittää niin Dustinia kuin iDiDia. Dustinin puolelta laadukas projektinhallinta ja osaavat asentajat pitivät aikatauluista kiinni, ja laaja tukkuriyhteistyö mahdollisti sopivan näyttöpinnan löytämisen kuhunkin tarpeeseen. iDiD hoiti oman tonttinsa eli tuen ja koulutukset mallikkaasti.
”Yhteistyö iDiDin ja Dustinin kesken oli todella sujuvaa koko projektin ajan.”
Jos asiakas jonkin jutun keksii ja kysyy voisiko tämmöisen tehdä, on vastaus yleensä kyllä.
iDiD kumppanin silmin
Teijo myy iDiDia mielellään. Syyt ovat käytännönläheiset.
”iDiD on erittäin helppo lähestyttävä. Suomalaisena toimijana jokaiseen kysymykseen saa aina viipymättä selkeän vastauksen.”
Kotimaisuus on myyntiargumentti, jonka Teijo nostaa esiin oma-aloitteisesti. Pienen yrityksen ketteryys näkyy siinä, että asiakkaan erityistoive ei johda pitkään sähköpostiketjuun, vaan vastaukseen. Usein vielä myöntävään sellaiseen.
”Jos asiakas jonkin jutun keksii ja kysyy voisiko tämmöisen tehdä, on vastaus yleensä kyllä.”
Teijo suosittelee iDiDia kaikkiin infonäyttötarpeisiin. Vielä ei ole sellaista tilannetta vastaan tullut, johon iDiDin tarjoama ratkaisu ei olisi onnistunut.
👉 Kiinnostaako iDiD ratkaisuna? Teijo ja koko jälleenmyyjäverkostomme ympäri Suomen auttaa sinua mielellään!