Haarlankatu 4 A
33230 Tampere
010 281 4350
info@idid.fi
iDiD Oy
Haarlankatu 4A, 33230 Tampere
info@idid.fi
Tietosuojavastaava
Timo Portimojärvi
timo@idid.fi
Henkilötietoja käsitellessään iDiD Oy voi toimia rekisterinpitäjänä tai henkilötietojen käsittelijänä.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on:
Rekisteröityjä henkilötietoja käytetään iDiD Oy:ssä asiakassuhteessa, eli:
Henkilörekisteriin merkittäviä tietoja saadaan säännönmukaisesti:
Henkilötietoja käsitellessään iDiD Oy ei luovuta henkilötietoja kolmansille osapuolille ja henkilötietoja ei näin ollen myöskään siirretä iDiD Oy:n toimesta EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
Rekisterinpitäjänä iDiD Oy käyttää joissain rekistereissä henkilötietojen tallentamisessa pilvipalveluita, jotka saattavat sijaita EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolella.
Tietoja voidaan kuitenkin luovuttaa esimerkiksi viranomaisille lakiin perustuvan vaatimuksen perusteella.
Henkilötietoja ei käytetä profilointiin tai muuhun automaattiseen päätöksentekoon.
Rekisteröidyllä on oikeus saada vahvistus siitä, käsitelläänkö häntä koskevia henkilötietoja, ja jos käsitellään, oikeus saada kopio henkilötiedoistaan.
Rekisteröidyllä on oikeus pyytää, että häntä koskevat epätarkat ja virheelliset henkilötiedot korjataan. Rekisteröidyllä on myös oikeus saada puutteelliset henkilötiedot täydennettyä toimittamalla tarvittavat lisätiedot.
Rekisteröidyllä on oikeus pyytää itseään koskevien henkilötietojen poistamista, jos
a. henkilötietoja ei enää tarvita niihin tarkoituksiin, joita varten ne on kerätty;
b. rekisteröity peruuttaa suostumuksen, johon henkilötietojen käsittely on perustunut, eikä käsittelyyn ole muuta laillista perustetta; tai
c. henkilötietoja on käsitelty lainvastaisesti.
Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa itseään koskevien henkilötietojen käsittelyä, jos
a. rekisteröity kiistää henkilötietojensa paikkansapitävyyden;
b. käsittely on lainvastaista, ja rekisteröity vastustaa henkilötietojensa poistamista ja vaatii sen sijaan niiden käytön rajoittamista; tai
c. rekisterinpitäjä ei enää tarvitse henkilötietoja käsittelyn alkuperäisiin tarkoituksiin, mutta rekisteröity tarvitsee niitä oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.
Rekisteröidyllä on oikeus henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella milloin tahansa vastustaa häntä koskevien henkilötietojen käsittelyä.
Rekisterinpitäjä ei saa enää käsitellä rekisteröidyn henkilötietoja, paitsi jos rekisterinpitäjä voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet, tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.
Jos henkilötietoja käsitellään suoramarkkinointia varten, rekisteröidyllä on oikeus milloin tahansa vastustaa häntä koskevien henkilötietojen käsittelyä tällaista markkinointia varten, mukaan lukien profilointia silloin kun se liittyy tällaiseen suoramarkkinointiin.
Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa henkilötietojensa käsittelyyn antamansa suostumus milloin tahansa.
Rekisteröidyllä on oikeus saada häntä koskevat ja hänen itse toimittamansa henkilötiedot jäsennellyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa ja oikeus siirtää kyseiset tiedot toiselle rekisterinpitäjälle.
Rekisteröidyllä on oikeus saattaa asiansa valvontaviranomaisen käsiteltäväksi, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan sitä koskevaa lainsäädäntöä. Henkilötietoasioiden kansallisena valvontaviranomaisena on oikeusministeriön yhteydessä toimiva tietosuojavaltuutettu.
Kaikissa henkilötietojen käsittelyyn liittyvissä kysymyksissä ja omien oikeuksien käyttämiseen liittyvissä tilanteissa rekisteröidyn tulee ottaa yhteyttä iDiD Oy:n tietosuojavastaavaan.
ROOLI: | Käsittelijä, joissain tapauksissa rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus) |
TARKOITUS: | iDiD-järjestelmän käyttö, tuki, tiedotteet |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Käsittelijänä tietoja ei luovuteta. Asiakkaiden ja myyntikumppaneiden uutiskirjerekisteriin, Laskutusyhteyshenkilöt laskutusasiakasrekisteriin |
ROOLI: | Rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus), henkilön suostumus tietojen käsittelyyn |
TARKOITUS: | iDiD-tukisivuston käyttö |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Pilvipalvelu |
ROOLI: | Rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus), henkilön suostumus tietojen käsittelyyn |
TARKOITUS: | iDiD-ohjelmistoon ja yritykseen liittyvien uutisten jakelu |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Pilvipalvelu |
ROOLI: | Rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (jälleenmyyntisopimus) |
TARKOITUS: | iDiD-ohjelmistoon ja yritykseen liittyvien uutisten jakelu |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Pilvipalvelu |
ROOLI: | Käsittelijä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus) |
TARKOITUS: | Asiakkaan oman www-sivuston päivitysoikeudet |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Ei |
ROOLI: | Käsittelijä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (palvelusopimus) |
TARKOITUS: | Asiakkaan oman www-sivuston rajattu käyttö |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Ei |
ROOLI: | Käsittelijä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus) |
TARKOITUS: | Asiakkaan oman QBank-sivuston käyttöoikeudet |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Ei |
ROOLI: | Rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus) |
TARKOITUS: | Laskutus |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Pilvipalvelu, Verkkolaskutus |
ROOLI: | Rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus), henkilön suostumus tietojen käsittelyyn |
TARKOITUS: | Koulutuksiin ja/tai tapahtumiin ilmoittautuminen, tilapäinen rekisteri |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Ei |
ROOLI: | Rekisterinpitäjä |
PERUSTE: | Sopimuksellinen suhde (asiakassopimus), henkilön suostumus tietojen käsittelyyn |
TARKOITUS: | Demotilaisuuksiin ilmoittautuminen, tilapäinen rekisteri |
TIETOJEN LUOVUTUS: | Ei |
iDiD digital signage. user database.
The information in the register is used to identify users, investigate potential misconduct, and to solve potential technical issues.
Personal data: For each user, their first name, last name, phone number, email address, mail address and city is saved in the system.
Technical data: When a user visits the site, their IP address, browser type, login and logout times are saved.
Contribution data: When the user contributes to online discussions or feedback surveys, in addition to the personal data, the subject, content and send time of the contributions are saved. When editing iDiD content, in addition to personal data, all the published content and related settings and metadata are saved. The location data of the iDiD player app's fixed location of use are saved.
Data is saved in the register when the user signs up, updates their information, publishes, updates, comments, contributes to a discussion or gives feedback.
Information gathered with a feedback form is disclosed to the person handling the feedback for necessary actions. Information of persons suspected of disturbing telecommunications may be disclosed for criminal investigation. The information of a data subject may be removed at the request of the person concerned. Information may be disclosed in compliance with legal rules and regulations.
Users may handle some of their personal information by logging into the system. The registers are stored on an appropriately secured server.
iDiD digital signage., timo@talents.fi
- Näyttävää viestintää reaaliajassa Rukan matkailijoille
- Monipuolista viestintää Tampereella
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
- Ammattitaitoista infonäyttöviestintää
Haarlankatu 4 A
33230 Tampere
010 281 4350
info@idid.fi
Maksuton 20 minuutin demo tarjoaa kattavan tietopaketin infonäytöistä, niiden eduista sekä iDiD-infonäyttöjärjestelmän esittelyn.