Haarlankatu 4 A
33230 Tampere
010 281 4350
info@idid.fi
Sanotaan, että yrittäjyys on verissä. iDiDin tarina vahvistaa tuota uskomusta omalta osaltaan.
Elettiin vuosituhannen vaihdetta, kun ystävykset Pekka Lähde ja Timo Portimojärvi astuivat silloiseen ELY-toimistoon ja perustivat kumpikin omat toiminimet. Tuossa kohtaa kummallakaan ei ollut vielä kirkasta visiota siitä, mitä lähdetään tekemään. Into ja halu yrittää oli sitäkin kovempi.
2000-luvun alussa matkapuhelimet yleistyivät huimaa vauhtia. Yritystoiminnan alkuvuosiin mahtuikin muun muassa puhelimiin tilattavien taustakuvien ja soittoäänien suunnittelmista. Myös logosuunnittelu ja erilaiset verkkosivuprojektit pitivät kaksikon kiireisenä. Työtehtäviä ei erityisemmin valikoitu, vaan toimeen tartuttiin mitä erilaisimpien projektien kohdalla.
Tärkeintä on käyttäjä,
ei insinöörien
kehittämä työkalu.
Pekka on koulutukseltaan kuvataiteen opettaja. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä hän toimi kuvaamataidon opettajana Tampereen Pyynikin koulussa. Kun alanvaihto alkoi kiinnostaa, Pekka anoi virkavapaata ja tuolle tielle hän sitten jäikin. Vielä yrittäjyyden alkutaipaleella Pekka toimi TAMK:ssa visuaalisen viestinnän lehtorina.
Timo työskenteli alkuvaiheessa Tampereen Yliopistolla sekä opettajana että tutkijana. Iltaisin kaksikko löi viisaat päänsä yhteen ja edisti yhteisiä projekteja. Sitten Pekka tutustui opettajakollegaansa Juha Ollikaiseen ja yhteisen työmatkan jälkeen oltiinkin pian tilanteessa, jossa kolmikko päätti yhdistää ammattitaitonsa ja perustaa markkinointinimen ConnectingTalents. Pian sen jälkeen kuvioihin astui vielä mukaan yrittäjänä Paino-Arrassa toiminut Kimmo Arramies, joka jäi tässä vaiheessa taustavaikuttajaksi osakkaan rooliin. Vuonna 2005 ConnectingTalents rekisteröitiin viralliseksi osakeyhtiöksi.
Pekka (vas.), Juha ja Timo.
Pekka oli yrityksen ensimmäinen päätoiminen työntekijä, kun muut vielä jatkoivat päivätöitään. Hiljalleen opetustyöt jäivät muiltakin, ja ennen pitkää kolmikko löysikin itsensä täysipäiväisinä yrittäjinä Tampereen Sarankulmasta Patamäenkadulta, joka ristittiin oman porukan keskuudessa tuttavallisesti "Patikseksi".
Näihin aikoihin ajoittuu infonäyttöprojekti, jonka tuloksena julkaistiin iDiD-järjestelmän ensimmäinen versio. TAMKissa opettaessaan Pekka tutustui Juha Lindstedtiin, jonka kanssa ryhdyttiin kehittämään iDiDin seuraavaa versiota. Myöhemmin Juhasta tuli yksi yrityksen osakkaista.
Tuohon aikaan infonäytöt olivat ConnectingTalentsille vielä yksi projekti muiden joukossa, mutta ennen pitkää kaikille alkoi kirkastua, että infonäyttöihin ja niiden hallintajärjestelmiin keskittyminen oli se juttu, johon haluttiin toden teolla satsata.
Ennen pitkää kaikille
alkoi kirkastua, että infonäyttöihin ja niiden
hallintajärjestelmiin
keskittyminen oli se
juttu, johon haluttiin
toden teolla satsata.
Viisitoista vuotta on kulunut, ja ConnectingTalents on nyt iDiD. Varhaisilta vuosilta on tarttunut matkaan paljon hyvää, joista halutaan pitää kiinni nyt ja tulevaisuudessa.
Yksi kantava teema iDiD-järjestelmän kehitystyössä aivan alusta lähtien on ollut käyttäjälähtöisyys; iDiDin käytön tulee olla helppoa ja sillä pitää pystyä tuottamaan visuaalista viestintää nopeasti ja vaivattomasti. Lähtökohta on, että tavalliset ihmiset tekevät tuotetta ja palvelua tavallisille ihmisille. Tärkeintä on käyttäjä, ei insinöörien kehittämä työkalu.
Käyttäjälähtöisyyden merkityksestä kertoo myös yrityksen nimi: iDiD niin kuin "I did it" – minä tein sen!
Monen muun yrityksen tavoin myös iDiDiä koettelivat alkutaipaleella taloudelliset haasteet. Kova työ ja horjumaton usko omaan tekemiseen siivittivät kuitenkin vaikeuksien yli. Tänä päivänä iDiD on monipuolisesti käytössä useissa eri käyttökohteissa ja -tarkoituksissa aina kansainvälisistä organisaatioista kuntapuolen asiakkuuksiin.
Viidentoista vuoden aikana iDiD on kasvanut Pekan, Timon ja Juhan ideoista yli 15 henkilön ketteräksi organisaatioksi, jota leimaa hyvä tekemisen meininki ja aito halu auttaa asiakkaita ja kumppaneita.
iDiDin sinisen "smurffijengin" tavoitteena ei ole hamuta kuuta taivaalta; tavoitteet ovat realistisia mutta kunnianhimoisia. Yksi tavoitteista on olla jossain vaiheessa yksi Euroopan merkittävimmistä DS-toimijoista ja profiloitua brändinä niin, etteivät asiakkaat halua pelkästään infonäyttöjä, vaan nimenomaan iDiDin.
"Ihmiset eivät kirjoita tekstinkäsittelyohjelmalla vaan Wordilla. Tämän saman mielleyhtymän haluamme synnyttää iDiDin osalta infonäyttöjen puolelle", Pekka Lähde sanoo.
Ihmiset eivät kirjoita tekstinkäsittelyohjelmalla
vaan Wordilla. Tämän saman mielleyhtymän haluamme synnyttää iDiDin osalta
infonäyttöjen puolelle.
Tiistaisin tarjolla tiiviisti tietoverkossa: iDiD-demohetki.
- Työturvallisuutta näytöllä
- Tilaa ajatuksillesi
- Suomen suurin laboratorioalan yritys
Haarlankatu 4 A
33230 Tampere
010 281 4350
info@idid.fi