Skip to the content

iDiDin avulla Hotel & Spa Järvisydämen asiakasviestintään saatiin kaivattua tehokkuutta ja visuaalisuutta. Avaintekijöitä infonäyttöjärjestelmän valinnassa olivat laadukkuus, helppo päivitettävyys sekä brändin ilmettä toistava sisältö. Nyt matkailijoiden informointi, ohjaus ja opastus onnistuvat vaivatta eri puolilla matkailukeskusta.

Uniikki lomakohde jo 11. polvessa

Hotel & Spa Resort Järvisydän on monipuolisia hotelli-, ravintola- ja kylpyläpalveluita tarjoava lomakeskus. Etelä-Savossa, Linnansaaren kansallispuiston portilla sijaitsevasta lomakohteesta löytyy myös sesongin mukaan vaihtuvia luonto- ja aktiviteettimahdollisuuksia suppailusta joogaan ja norpparetkistä vesijettisafariin.

Vuonna 2020 kotimaiseksi matkakohteeksi valitun elämyshotellin tarinassa on vahvaa historian lehtien havinaa. Kestikievarista alkunsa jo 1600-luvulla saanut matkailutoiminta kulkee edelleen samassa suvussa - nyt jo 11. polvessa. Muutama vuosi sitten ison uudistuksen läpikäynyt uniikki lomakohde on lyhyessä ajassa noussut kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden suursuosikiksi, joten kävijöitä ja tiedotettavaa riittää.

­Jotta tiedottaminen sujuisi jouhevasti ja palvelisi lomakohteen jatkuvasti kasvavaa kävijämäärää mahdollisimman monipuolisesti, tarve infonäytöille oli ilmeinen.

 – Etsimme keinoa viestiä asiakkaillemme tehokkaammin ja visuaalisemmin ajankohtaisista asioista sekä tuoda esille mitä kaikkea resortissa voikaan tehdä. iDiDiltä löytyi helppokäyttöinen ja monipuolinen ratkaisu, joka saatiin myös nopeasti käyttöön, kertoo Hotel & Spa Resort Järvisydämen markkinoinnista vastaava Niina Redsven.

Ideasta toteutukseen ennätysvauhdissa

Tarpeen tiedostamisesta infonäyttöjen käyttöönottoon ei kauaa aikaa kulunut ja pian käytössä oli 8 infonäyttöä sekä hotelli-TV iDiD-infonäyttöjärjestelmällä valjastettuina. Nyt tiedottaminen kylpylän ja ravintoloiden tarjonnasta ja aukioloajoista, tapahtumista, parhaillaan saatavilla olevista aktiviteeteista, tarjouksista, koronaohjeista ja monesta muusta hoituu vaivattomasti. Luonnollisesti useammalla eri kielellä.

Infonäyttöjen sisällöntuotannon Järvisydämen kolmihenkinen markkinointitiimi on alusta asti ollut tyytyväinen infonäyttöjärjestelmän käytön sujuvuuteen. 

Olemme käyttäneet iDiDia vuodesta 2018. Sisällön päivittäminen ja ajastaminen on vaivatonta ja useamman vuoden jälkeen erilaisia pohjia on jo tosi paljon, jolloin päivittäminen nopeutuu entisestään. Meillä sisältö on aina graafisesti samanlainen, jolloin uuden sisällön tuottaminen on helppoa. Ulkoasun suunnitteluun on hyvä käyttää aluksi aikaa, niin käytössä uuden sisällön tuottaminen on nopeaa ja aina brändin mukaista.

Sisältöön on myös helppo nostaa hyvinkin erilaista sisältöä, videoita tai käyttää vaikka valmiita sesonkipohjia, vinkkaa Niina.

 

Suositun lomakohteen viestinnässä on nyt kaivattua sujuvuutta, joka ei jää vierailijoilta huomaamatta.
Avaintekijöitä infonäyttöjärjestelmän valinnassa olivat laadukkuus, helppo päivitettävyys sekä brändin ilmettä toistava sisältö.
iDiD on vastannut kaikkiin tavoitteina olleisiin vaatimuksiin infonäyttösisällön päivitettävyydestä ja järjestelmän helppokäyttöisyydestä aina Järvisydämen tarkkaan mietityn graafisen ilmeen toistumiseen infonäytöillä.

– Voimme lämpimästi suositella iDiDia!

Tutustu myös muihin toteutuksiimme TÄSTÄ

Toteutuksia

Jyväskylän kaupunki

- Tilaa ajatuksillesi

Jyväskylän kaupunki

Fimlab Laboratoriot Oy

- Suomen suurin laboratorioalan yritys

Fimlab Laboratoriot Oy

Pohjolan Osuuspankki

- EU:n pohjoisin pankki

Pohjolan Osuuspankki
Katso lisää

iDiD digital signage

Haarlankatu 4 A
33230 Tampere

010 281 4350
info@idid.fi

Osallistu demoon

Maksuton 20 minuutin demo tarjoaa kattavan tietopaketin infonäytöistä, niiden eduista sekä iDiD-infonäyttöjärjestelmän esittelyn.