Skip to the content

Tyytyväisiä iDiD-käyttäjiä

Asiakastyytyväisyys on meille smurffijengiläisille kunnia-asia ja seuraamme iDiD-käyttäjiltä saamaamme palautetta päivittäin. Takana on jälleen yksi tapahtumarikas vuosi, jonka aikana iDiD-järjestelmän käyttäjämäärät kasvoivat hurjasti. Siitä huolimatta olemme säilyttäneet paljon kiitosta saaneen palvelutasomme ja iloisin mielin voimme todeta, että 95 % tukeemme yhteydessä olleista asiakkaista oli tyytyväisiä (todella tyytyväisiä 76 %, tyytyväisiä 19 %) saamaansa palveluun. Vuosi 2019 oli siis kaikin puolin onnistunut.

Asiakastyytyväisyyden ohella jatkuva tuotekehitys on tärkeä toimintaamme ohjaava tekijä. iDiDillä olikin kunnia olla mukana luomassa täysin uudenlaista ja ennennäkemätöntä toteutusta museoympäristöön ja sen digitalisointiin infonäyttöjen avulla. Uudistunut Keski-Suomen museo avasi ovensa yleisölle alkuvuonna ja toimitusjohtajamme Pekka Lähteen sanoin oli hienoa aloittaa uusi vuosikymmen esittelemällä suurelle yleisölle mitä kaikkea infonäytöillä ja iDiDillä voidaankaan toteuttaa äänen ja kuvan keinoin. Projekti poiki uusia ominaisuuksia myös kaikkien iDiD-käyttäjien työkalupakkiin. Tarkempaa infoa museoprojektista löydät tästä.

Viikoittain pyörivät maksuttomat koulutuksemme ovat saaneet myös vahvan jalansijan iDiD-käyttäjien keskuudessa. Edellisvuonna kerroimme lisäävämme koulutustarjontaamme ja on ollut hienoa huomata, kuinka peruskäyttökoulutukset sekä kuukausittain järjestettävät teemakoulutukset ovat keränneet mukavasti osallistujia viikko toisensa jälkeen.

Lämmin kiitos vielä kaikille asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme vuodesta 2019!

Poikkeusolojen myötä vuosi 2020 jää varmasti meille kaikille mieleen melko erilaisena, mutta kaikesta huolimatta tehdään siitä jälleen yhdessä onnistunut toinen toisistamme huolta pitäen. Alkuvuoden tapahtumien myötä saatavilla olevan informaation tärkeyttä ei voi ainakaan vähätellä ja me iDiDillä pyrimme olemaan asiakkaidemme apuna kaikin tavoin!

comments powered by Disqus

Toteutuksia

Fimlab Laboratoriot Oy

- Suomen suurin laboratorioalan yritys

Fimlab Laboratoriot Oy

Omnia Espoo

- Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Omnia Espoo

Tampereen kaupunki

- Monipuolista viestintää Tampereella

Tampereen kaupunki
Katso lisää

iDiD digital signage

Haarlankatu 4 A
33230 Tampere

010 281 4350
info@idid.fi

Tiistai on nyt demopäivä

Tiesithän, tiistaisin tarjolla tiiviisti tietoverkossa: iDiD-demohetki.